Esittely

 

Olen 45-vuotias väestön terveyden edistämisen asiantuntija. Terveystieteiden maisteritutkintoa pääsen hakemaan Itä-Suomen yliopistosta joulukuussa 2023. Taustaltani olen neuvolaterveydenhoitaja. Tällä hetkellä suurin osa työpanoksestani kuuluu Keski-Uusimaan hyvinvointialueen imetysvastaavan tehtäviin, sillä minulla on myös imetyskouluttajan pätevyys. Työni puolesta saan osallistua jatkossa varaedustajana kansalliseen vauvamyönteisyyden kehittämistyöryhmään. Kuulun lisäksi Hoitotyön tutkimussäätiön raskaus- ja vauva-ajan masennus ja ahdistus -suositustyöryhmään. Ilokseni minut valittiin myös Suomen vauvamyönteisyyskouluttajat ry:n hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi vuodelle 2024. Suunnitelmissani on hakea vuoden vaihteen jälkeen ammatilliseen opettajakorkeakouluun, haaveissani on edelleen myös väitöskirjatutkijan ura.

 

Perheeseeni kuuluvat mieheni ja minun lisäkseni täysi-ikäinen poikani, 8-vuotias tyttäreni ja kuusivuotias pikkupoikani. Kotonamme asustaa karvainen kaverimme kissa Zorro. Olen ollut perhevapailla lasten kanssa kotona vuodet 2015-2020. Opintovapaan aloitin syksyllä 2020, vuodesta 2022 olen työskennellyt ja opiskellut.

 

Asun Järvenpäässä, Sibeliuksen kotikaupungissa. Harrastamme perheenä luonnossa samoilua, ihania paikkoja lähialueilla ovat Lemmenlaakso Järvenpäässä, Nukarinkoski Nurmijärvellä ja Laukkoski Pornaisissa. Musiikki eri muodoissaan on tärkeää minulle, rakastan pianon soittamista omaksi ilokseni ja haaveilen sellonsoiton aloittamisesta. Pidän musiikista laaja-alaisesti klassisesta musiikista sinfoniseen metalliin, käyn jonkin verran konserteissa ja keikoilla sekä hoilotamme lasten kanssa paljon yhdessä. Olen innostunut myös pyörittelemään hulavannetta.

 

Nämä omat sivuni olen koonnut portfoliokseni ja olen kerännyt sivuilleni näytteitä osaamisestani sekä ammattitaidostani. Täältä löytyy myös ansioluetteloni, blogini ja linkki Facebook-sivulleni.

Esittely